perjantai 26. huhtikuuta 2019

Laia Jufresa: Umami


Sain muutama päivä sitten luettua hyvän kirjan ja päätin kirjoittaa siitä. Viimeksi jotain samansuuntaista olen tehnyt lukioaikana nelisenkymmentä vuotta sitten. Ehkä on aika.

Ei sisällä juonipaljastuksia.

Jufresan esikoisromaani Umami kertoo pihapiiristä Mexico Cityssä 2000-luvulla. Vinksahtaneesti pihapiirin asunnot ovat nimetty perusmakujen mukaan.

Pihan ja maailmanmenoa tarkkailevat sekä lapset että aikuiset. Saako käyttää sanaa elämänmakuinen? Jufresa on mahduttanut teokseensa ehkä hieman liikaakin teemoja, mutta hyppelehtiminen asiasta ja ajasta toiseen ei ehdi häiritsemään, vaan vaatii palaamaan kirjaan joskus myöhemmin.

Kuolemaa käsitellään kivasti karnevalisoimatta suomalaisen painoksen pääkalloista huolimatta. Pihassa asuu gringa; Trumpin aikana helposti unohtuu, että raja vuotaa toiseenkin suuntaan. 

Jufresa on aiemmin julkaissut novellikokoelman El Esquinista, mihin voi tutustua täällä. Niminovelli löytyy myös englanniksi ja yksi novelli lisäksi hepreaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti