lauantai 29. kesäkuuta 2019

Enid Blyton: Viisikon uudet seikkailut

Luin kaikki Viisikot jo alaikäisenä, tietenkin.  Mieleen niistä on jäänyt hassuhkot seikkailut ja Pauli (joka oikeasti on tyttö) sekä hänen uskollinen koiransa Tim. Parhaiten mieleen on jäänyt se, että koskaan ei jännitys noussut niin korkealle, ettei olisi ehditty pysähtyä syömään.

Palasin nyt uudestaan Viisikon pariin ja luin 21-osaisen sarjan toisen osan "uudet seikkailut", kuten mielikuvituksen rajoja hipoen vihkonen on nimetty. Paulin isän Peterin salaiset paperit olivat hukassa (kyllä, vuonnakaan 1943 ei osattu ottaa varmuuskopioita), mutta Viisikko löysi paperit, paljasti rosvot ja Fanny-täti tarjosi ruokaa. Kaikki hyvin ja onnellisesti palasin lapsuuteen.

Ei suinkaan! Kirjassa on 153 sivua ja ruoka mainittiin ainostaan 25 sivulla. Hirveää, suorastaan nälkä tuli. Sitäpaitsi suklaa ja täytekakku puuttuivat tyystin!!! Takaisin aikuiseksi, siis.
Lohdutukseksi kakkua ja suklaata (kinuskikissa.fi)

sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Rosa Liksom: Väliasema Gagarin



"Yksi pisto, ja juhlasankari makasi valkoisessa lumessa liikkumattomana. Juhlavieraat riensivät ulos ja kerääntyivät verisen vanhuksen ympärille. Vanhin pojista kantoi ruumiin takaisin taloon ja emännät pesivät ja käärivät sen puhtaisiin vaatteisiin. Aamun myötä laulettiin ja tanssittiin, nyt ilman rumpuja, syötiin edellisen illan ruoantähteitä ja puhuttiin kauniita sanoja vanhasta vainajasta."

Hetken luin kirjaa tämän
veijarin vartioidessa.
Kirja alkaa lupaavan absurdisti: Juri Gagarin ryömii avannosta ulos ja lentää tiehensä.

Sama iloinen hupsuttelu vakavilla ja synkillä asioilla jatkuu loppuun saakka.

Väliasema Gagarin sisältää 41 Siperian ja Mongolian innoittamaa tarinanpätkää, joissa totuutta lienee lähinnä malliksi, jos sitäkään. Miksi pilata hyvä juttu logiikalla tai tosiseikoilla? Yhdessä tarinanpätkässä leski jää lukemaan iltaisin lehteä valonaan miesvainajansa luut. Mies kun kärsi eläessään luuvalosta. Skeptikko minussa kärsii, koska vitsi toimii vain muutamilla suomensukuisilla kielillä. Lukija minussa puolestaan nauttii.

En tiedä, mitä Liksom haluaa kertoa vai haluaako hän vain viihdyttää. Toisinaan todennäköisin selitys on oikea. Jospa hän vain on tollanen?

Alun lainauksessa toistuu sama teema kuin Jarkko Martikaisen runossa "rakkaus". Siinäkin vanhimman pojan tehtävä on tappaa isänsä, kun hän on tullut liian vanhaksi. Ehkä Martikainen on lukenut Liksomia, tai sitten juttu on lainattu jostain vieraasta, minulle tuntemattomasta perinteestä, mitä en googlettamalla tavoittanut.

Jarkko Martikainen 3.12.2016, Jyväskylä

Suosittelen. Paitsi, jos olet tosikko, niin suosittelen lämpimästi, jotta parantuisit moisesta vaivasta.


maanantai 10. kesäkuuta 2019

Outsider: Keskiyön murha

"Hieno keksintö tämä amerikkalaisten murtovarkaiden 'Universal'-koje. Avaa Yale-lukot kuin leikitellen... mahtaisikohan se tehota myös Abloy-lukkoihin..."

Toisin kuin aiemmin lukemani Vuorelan salaisuus, tämä outsider oli täysmittainen, vajaat 200 sivua. Tällä kertaa murha tapahtui lehden toimituksessa ja tälläkin kertaa kyseessä on selkeä whodunit-kertomus. Toki mukaan oli saatu niin maan alle kadonnut itävaltalainen väärentäjä, kokaiinin salakuljettajat kuin rakkauskertomuskin. Outsider myös häpeämättä rikkoo perinteisen kaavan, mutta enpä paljasta enempää. Lukekaa itse.

Kirja on julkaistu ensimmäistä kertaa vuonna 1941 ja tarjoaa arvoituksen lisäksi miellyttävän seikkailun vanhaan kieleen ja vanhoihin aikoihin. Puhutaan faneerista, diversikaupasta, razziasta ja murhan vaikutteista. Faneeriin voi ehkä törmätä länsirannikolla tai meän maassa, mutta tuskin razziaan. Googlatessani, mitä mahtaa tarkkaan ottaen tarkoittaa redaktööri, löysin uutisen, missä uusi tällainen oli palkattu Pohjois-Norjalaiseen lehteen. Usein unohtuu, että suomella on murteen ja sukulaiskielen välimailla karjalan ja meän kielen lisäksi kveeni.

Taisi olla juuri tällainen.
Lapsuusmuiston herätti maininta siitä, että päätoimittajalla oli Billnäs-kirjoituspöytä. Minullakin oli sellainen lapsena. Tammea, sanoi isäni. Siinä oli ovela lukitusmekanismi, missä alemmat laatikot avautuivat vain, jos ylinkin oli auki.

Tiesitkö muuten, että vuonna 1941 itsestään sammuva savuke oli vakio ja sammumaton uutuus?

keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Jaakko Heinimäki: Outo hartauskirja

 "Jos lajihygieniaa haluaa vaalia, kannattaa pariutua neekerin kanssa."
Aivan sattumalta melkein peräjälkeen sattui käsiini kaksi kirjaa, joissa käytetään nykyisin sopimattomaksi ajateltua sanaa. Ainakin vastaavia sanoja on vaarallista käyttää.

Aiemmin kirjotin Heinimäen toisesta pikkukirjasesta. Näissä molemmissa pikkupätkäkokoelmissa häiritsee epätasaisuus. Aivan kuin kirjailija ei olisi nähnyt tarpeeksi vaivaa, tai on ollut liian kärsimätön ja julkaissut kokoelmansa ennen kuin koossa on ollut tarpeeksi kunnon materiaalia.

Hartautta pitää ihan etsiä, outoutta on riittämiin. Ilmankos itse M. A. Numminen on kirjoittanut kokoelmaan esipuheen.

Huonoimmillaan pätkät ovat latteuksia, mutta parhaimmillaan syvällisiä pohdintoja uskon ja etiikan merkityksestä ja niiden suhteesta muuhun maailmaan tai vinoja huomioita ihmisten toimista. Taidanpa lukea häneltä kolmannenkin kirjan jonain päivänä.

Kirjoitukset ovat aakkosjärjestyksessä aavesärystä känniin ja laihasta yllätykseen. Vetoketjusta Heinimäki kirjoittaa: "Jotkut kristilliset piirit arvostavat vetoketjulla varustettua nahkakantaista Raamattua. Siitä minulla on freudilaisia ajatuksia."

Kuvitelkaa tohon nahkakannet ja miettikää Freudia tai sitten ei.




Ville Ranta: Kuningas menettää päänsä

Kristus: "Paskajärkeilyä!"

Ville Ranta on minulle aiemmin ollut tuttu Kirkko ja kaupunki -lehdestä Kyseinen lehti ei tietenkään minulle tule kotiin, mutta ystävälliset sielut jakavat Rannan pilapiirroksia facebookissa. Siksi osasin odottaa tältä sarjakuvaromaanilta kaikenlaista irvailua.

Tarina alkaa siten, että lohikäärme tuo pissikset, siis linnanneidot isällensä kuninkaalle linnaan. Jatko onkin sitten absurdimpaa. Seksiä ja väkivaltaa. Elleivät teemat olisi niin surullisia, voisi teosta sanoa riemastuttavaksi.

Lukekaa. Paitsi jos pelkäätte pahoittavanne mielenne.

Outsider: Vuorelan salaisuus

"Olin tavannut neekerin vain muutamia kertoja vaimonsa seurassa ja pidin häntä täysin  saamattomana. Tämä oli myös yleinen käsitys neekeristä."
Näin reilusti ollaan ennakkoluuloisia Outsiderin murhamysteerissä vielä vuonna 1993, jolloin tämä hieman alle satasivuinen kertomus julkaistiin ensimmäistä kertaa kirjana. Alkuperäistä julkaisuvuotta en lyhyellä googlauksella saanut selville, mutta luultavasti 40-luvulla, kuten muukin Karma-sarja. Kirjan alkupuolella mainitaan vuosi 1948.

Häpeillen tunnustan, että tässä tuli ehkä paikattua yksi aukko sivistyksestä. En nimittäin muista aiemmin lukeneeni yhtään Outsiderin eli Aarne Haapakosken tarinaa. Hän on tosin julkaissut juttujansa niin paljon ja eri nimillä, että en voi olla asiasta täysin varma.

Tämä siitä huolimatta, että olen kuullut hänen tuotannostaan lähinnä kehuja, Siksi odotin Vuorelan salaisuudelta paljon. Enkä turhaan. Perinteinen ja kepeä murhamysteeri omituisine henkilöhahmoineen ja yllättävine käänteineen. Suosittelen. Kirja vain loppui liian aikaisin kesken yövuoron.

sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Antje Windgassen: Diktaattorien naiset


 Diktaattorit ovat kiinnostavia, varsinkin, jos ovat jo syrjäytettyjä tai muuten historiaa. Kaikkein eniten pidän diktaattoreista, jotka eivät koskaan päässeet valtaan. Tämä kirja kertoo paitsi vaimoista ja naisystävistä, myös heidän diktaattoreistaan. Pääosassa toki ovat naiset. Jostain syystä diktaattorien miesystävistä on vähemmän juttuja.

Kirjassa esitellään naisia Stalinin, Mussolinin, Francon, Maon, Ceauşescun, Perónin, Honeckerin, Titon ja Milosevicin taustalla ja vierellä. Toisilla heistä oli oikeaa valtaa, toisilla ei.

Ei ehkä kuulu välttämättömään yleissivistykseen tietää näistä tarinoista. Kutsun näitä tarinoiksi, koska nämä naiset ovat eläneet ympäristöissä, joista luotettavaa historiankirjoitusta on vaikea laatia. Lisäksi tämän nimenomaisen kirjan anti historiankirjoitukseen lienee vaatimatonta. Kuten viitteistä ilmenee, osa kirjasta vaikuttaa referaatilta. Tekstikin on välistä kömpelön oloista. Tämä voi johtua kääntäjästäkin, mutta en aio etsiä saksankielistä alkuperäisteosta, jotta voisin jättää asian kuitenkin tarkistamatta: saksa ei suju tarpeeksi hyvin.

Jos jotain kirjasta haluaa oppia, se voi olla vaikka se, että liiallinen määrä valtaa turmelee myös lähipiirin. Suosittelen, jos haluaa lukea mustankepeitä tarinoita, muuten en suosittele.