Douglas Adams: The Hitchhiker's Guide to the Galaxy

En muista tarkkaan, koska tutustuin eka kertaa Linnunradan Käsikirjaan, mutta hyvät muistot siitä jäi. Juontakaan en muistanut enää kovin tarkkaan, mutta toki epätodennäköisyysmoottorin ja luvun 42. Nyt tuli tilaisuus lukea teos alkukielellä.

Petyin sekä en pettynyt. Vuodet olivat muistot kullanneet. Jotenkin kuvittelin, että kirjasta löytyisi jotain syvällistä. Ei löytynyt. Toisaalta tarkemmin ajatellen ei sitä tainnut siellä olla ensi lukemallakaan. Kirjahan vaikuttaa siltä, että juttua keksitään sitä mukaa kuin sitä kirjoitetaan. Pää, häntä ja logiikka puuttuu, mutta mitäpä siitä. Ei niitä aina tarvita.

Pää ja häntä siis puuttui. Tämän vuoksi sitä on niin mukava lukea. Ei pitkästy. Nyt vuosien jälkeen vasta huomasin, kuinka paljon Batmud on lainannut Adamsilta, Damogranista lähtien. Nuorena en myöskään tajunnut, että tietokoneen itsemurha ei välttämättä ole omaperäinen idea. Martinsonin Aniarassa tietokone tappaa itsensä, kun on niin surullinen ihmisten puolesta. Adamsilla sen sijaan se on vain yksi naurettava juonenkäänne lisää.

Riemastuttavista jutuista mainittakoon todistus Jumalan olemassaolemattomuudesta, joka saa Jumalan häviämään, kun Jumala hoksaa pohtia tätä todistusta. Sekä epätodennäköisyysmoottorin lieveilmiö, mikä synnyttää hulvattoman suuren apinajoukon, joka haluaa esitellä kirjoittamansa Hamletin.

Niin, ei sitä juonta oikein löytynyt. Hyvän kirjan merkki on, että juonta ei muista, mutta opetukset jäävät mieleen. 42!

Enid Blyton: Viisikon uudet seikkailut

Luin kaikki Viisikot jo alaikäisenä, tietenkin.  Mieleen niistä on jäänyt hassuhkot seikkailut ja Pauli (joka oikeasti on tyttö) sekä hänen uskollinen koiransa Tim. Parhaiten mieleen on jäänyt se, että koskaan ei jännitys noussut niin korkealle, ettei olisi ehditty pysähtyä syömään.

Palasin nyt uudestaan Viisikon pariin ja luin 21-osaisen sarjan toisen osan "uudet seikkailut", kuten mielikuvituksen rajoja hipoen vihkonen on nimetty. Paulin isän Peterin salaiset paperit olivat hukassa (kyllä, vuonnakaan 1943 ei osattu ottaa varmuuskopioita), mutta Viisikko löysi paperit, paljasti rosvot ja Fanny-täti tarjosi ruokaa. Kaikki hyvin ja onnellisesti palasin lapsuuteen.

Ei suinkaan! Kirjassa on 153 sivua ja ruoka mainittiin ainostaan 25 sivulla. Hirveää, suorastaan nälkä tuli. Sitäpaitsi suklaa ja täytekakku puuttuivat tyystin!!! Takaisin aikuiseksi, siis.

Lohdutukseksi kakkua ja suklaata (kinuskikissa.fi)

Rosa Liksom: Väliasema Gagarin

"Yksi pisto, ja juhlasankari makasi valkoisessa lumessa liikkumattomana. Juhlavieraat riensivät ulos ja kerääntyivät verisen vanhuksen ympärille. Vanhin pojista kantoi ruumiin takaisin taloon ja emännät pesivät ja käärivät sen puhtaisiin vaatteisiin. Aamun myötä laulettiin ja tanssittiin, nyt ilman rumpuja, syötiin edellisen illan ruoantähteitä ja puhuttiin kauniita sanoja vanhasta vainajasta."

Hetken luin kirjaa tämän
veijarin vartioidessa.

Kirja alkaa lupaavan absurdisti: Juri Gagarin ryömii avannosta ulos ja lentää tiehensä.

Sama iloinen hupsuttelu vakavilla ja synkillä asioilla jatkuu loppuun saakka.

Väliasema Gagarin sisältää 41 Siperian ja Mongolian innoittamaa tarinanpätkää, joissa totuutta lienee lähinnä malliksi, jos sitäkään. Miksi pilata hyvä juttu logiikalla tai tosiseikoilla? Yhdessä tarinanpätkässä leski jää lukemaan iltaisin lehteä valonaan miesvainajansa luut. Mies kun kärsi eläessään luuvalosta. Skeptikko minussa kärsii, koska vitsi toimii vain muutamilla suomensukuisilla kielillä. Lukija minussa puolestaan nauttii.

En tiedä, mitä Liksom haluaa kertoa vai haluaako hän vain viihdyttää. Toisinaan todennäköisin selitys on oikea. Jospa hän vain on tollanen?

Alun lainauksessa toistuu sama teema kuin Jarkko Martikaisen runossa "rakkaus". Siinäkin vanhimman pojan tehtävä on tappaa isänsä, kun hän on tullut liian vanhaksi. Ehkä Martikainen on lukenut Liksomia, tai sitten juttu on lainattu jostain vieraasta, minulle tuntemattomasta perinteestä, mitä en googlettamalla tavoittanut.

Jarkko Martikainen 3.12.2016, Jyväskylä

Suosittelen. Paitsi, jos olet tosikko, niin suosittelen lämpimästi, jotta parantuisit moisesta vaivasta.

Outsider: Keskiyön murha

"Hieno keksintö tämä amerikkalaisten murtovarkaiden 'Universal'-koje. Avaa Yale-lukot kuin leikitellen... mahtaisikohan se tehota myös Abloy-lukkoihin..."

Toisin kuin aiemmin lukemani Vuorelan salaisuus, tämä outsider oli täysmittainen, vajaat 200 sivua. Tällä kertaa murha tapahtui lehden toimituksessa ja tälläkin kertaa kyseessä on selkeä whodunit-kertomus. Toki mukaan oli saatu niin maan alle kadonnut itävaltalainen väärentäjä, kokaiinin salakuljettajat kuin rakkauskertomuskin. Outsider myös häpeämättä rikkoo perinteisen kaavan, mutta enpä paljasta enempää. Lukekaa itse.

Kirja on julkaistu ensimmäistä kertaa vuonna 1941 ja tarjoaa arvoituksen lisäksi miellyttävän seikkailun vanhaan kieleen ja vanhoihin aikoihin. Puhutaan faneerista, diversikaupasta, razziasta ja murhan vaikutteista. Faneeriin voi ehkä törmätä länsirannikolla tai meän maassa, mutta tuskin razziaan. Googlatessani, mitä mahtaa tarkkaan ottaen tarkoittaa redaktööri, löysin uutisen, missä uusi tällainen oli palkattu Pohjois-Norjalaiseen lehteen. Usein unohtuu, että suomella on murteen ja sukulaiskielen välimailla karjalan ja meän kielen lisäksi kveeni.

Taisi olla juuri tällainen.

Lapsuusmuiston herätti maininta siitä, että päätoimittajalla oli Billnäs-kirjoituspöytä. Minullakin oli sellainen lapsena. Tammea, sanoi isäni. Siinä oli ovela lukitusmekanismi, missä alemmat laatikot avautuivat vain, jos ylinkin oli auki.

Tiesitkö muuten, että vuonna 1941 itsestään sammuva savuke oli vakio ja sammumaton uutuus?

Jaakko Heinimäki: Outo hartauskirja

 "Jos lajihygieniaa haluaa vaalia, kannattaa pariutua neekerin kanssa."

Aivan sattumalta melkein peräjälkeen sattui käsiini kaksi kirjaa, joissa käytetään nykyisin sopimattomaksi ajateltua sanaa. Ainakin vastaavia sanoja on vaarallista käyttää.

Aiemmin kirjotin Heinimäen toisesta pikkukirjasesta. Näissä molemmissa pikkupätkäkokoelmissa häiritsee epätasaisuus. Aivan kuin kirjailija ei olisi nähnyt tarpeeksi vaivaa, tai on ollut liian kärsimätön ja julkaissut kokoelmansa ennen kuin koossa on ollut tarpeeksi kunnon materiaalia.

Hartautta pitää ihan etsiä, outoutta on riittämiin. Ilmankos itse M. A. Numminen on kirjoittanut kokoelmaan esipuheen.

Huonoimmillaan pätkät ovat latteuksia, mutta parhaimmillaan syvällisiä pohdintoja uskon ja etiikan merkityksestä ja niiden suhteesta muuhun maailmaan tai vinoja huomioita ihmisten toimista. Taidanpa lukea häneltä kolmannenkin kirjan jonain päivänä.

Kirjoitukset ovat aakkosjärjestyksessä aavesärystä känniin ja laihasta yllätykseen. Vetoketjusta Heinimäki kirjoittaa: "Jotkut kristilliset piirit arvostavat vetoketjulla varustettua nahkakantaista Raamattua. Siitä minulla on freudilaisia ajatuksia."

Kuvitelkaa tohon nahkakannet ja miettikää Freudia tai sitten ei.

Ville Ranta: Kuningas menettää päänsä

Kristus: "Paskajärkeilyä!"

Ville Ranta on minulle aiemmin ollut tuttu Kirkko ja kaupunki -lehdestä Kyseinen lehti ei tietenkään minulle tule kotiin, mutta ystävälliset sielut jakavat Rannan pilapiirroksia facebookissa. Siksi osasin odottaa tältä sarjakuvaromaanilta kaikenlaista irvailua.

Tarina alkaa siten, että lohikäärme tuo pissikset, siis linnanneidot isällensä kuninkaalle linnaan. Jatko onkin sitten absurdimpaa. Seksiä ja väkivaltaa. Elleivät teemat olisi niin surullisia, voisi teosta sanoa riemastuttavaksi.

Lukekaa. Paitsi jos pelkäätte pahoittavanne mielenne.

Outsider: Vuorelan salaisuus

"Olin tavannut neekerin vain muutamia kertoja vaimonsa seurassa ja pidin häntä täysin  saamattomana. Tämä oli myös yleinen käsitys neekeristä."

Näin reilusti ollaan ennakkoluuloisia Outsiderin murhamysteerissä vielä vuonna 1993, jolloin tämä hieman alle satasivuinen kertomus julkaistiin ensimmäistä kertaa kirjana. Alkuperäistä julkaisuvuotta en lyhyellä googlauksella saanut selville, mutta luultavasti 40-luvulla, kuten muukin Karma-sarja. Kirjan alkupuolella mainitaan vuosi 1948.

Häpeillen tunnustan, että tässä tuli ehkä paikattua yksi aukko sivistyksestä. En nimittäin muista aiemmin lukeneeni yhtään Outsiderin eli Aarne Haapakosken tarinaa. Hän on tosin julkaissut juttujansa niin paljon ja eri nimillä, että en voi olla asiasta täysin varma.

Tämä siitä huolimatta, että olen kuullut hänen tuotannostaan lähinnä kehuja, Siksi odotin Vuorelan salaisuudelta paljon. Enkä turhaan. Perinteinen ja kepeä murhamysteeri omituisine henkilöhahmoineen ja yllättävine käänteineen. Suosittelen. Kirja vain loppui liian aikaisin kesken yövuoron.

Antje Windgassen: Diktaattorien naiset

 Diktaattorit ovat kiinnostavia, varsinkin, jos ovat jo syrjäytettyjä tai muuten historiaa. Kaikkein eniten pidän diktaattoreista, jotka eivät koskaan päässeet valtaan. Tämä kirja kertoo paitsi vaimoista ja naisystävistä, myös heidän diktaattoreistaan. Pääosassa toki ovat naiset. Jostain syystä diktaattorien miesystävistä on vähemmän juttuja.

Kirjassa esitellään naisia Stalinin, Mussolinin, Francon, Maon, Ceauşescun, Perónin, Honeckerin, Titon ja Milosevicin taustalla ja vierellä. Toisilla heistä oli oikeaa valtaa, toisilla ei.

Ei ehkä kuulu välttämättömään yleissivistykseen tietää näistä tarinoista. Kutsun näitä tarinoiksi, koska nämä naiset ovat eläneet ympäristöissä, joista luotettavaa historiankirjoitusta on vaikea laatia. Lisäksi tämän nimenomaisen kirjan anti historiankirjoitukseen lienee vaatimatonta. Kuten viitteistä ilmenee, osa kirjasta vaikuttaa referaatilta. Tekstikin on välistä kömpelön oloista. Tämä voi johtua kääntäjästäkin, mutta en aio etsiä saksankielistä alkuperäisteosta, jotta voisin jättää asian kuitenkin tarkistamatta: saksa ei suju tarpeeksi hyvin.

Jos jotain kirjasta haluaa oppia, se voi olla vaikka se, että liiallinen määrä valtaa turmelee myös lähipiirin. Suosittelen, jos haluaa lukea mustankepeitä tarinoita, muuten en suosittele.

Jaakko Heinimäki: Vapahtajan varpajaiset

Olen aiemmin tutustunut Heinimäen kirjoituksiin ja puheisiin maallisissa medioissa. Olen ihastellut hänen sujuvaa  ilmaisuansa ja inhimillisiä näkökulmiansa. Siksi tartuin tähän kirjaseen odotuksella.

Lyhyistä teksteistä koostuva "vapahtajan varpajaiset" on selvästi uskonnollinen julkaisu ja siksi paatuneen pakanan piti lukea tätä kieli keskellä suuta, jotta mitään olennaista ei jäisi huomaamatta ennakkoluulojeni vuoksi.

Koska en tunne modernia uskonnollista kirjallisuutta, Heinimäen pohdinnat ílmestyvät minulle tuoreina, vaikka ne eivät sitä olisikaan. Opettavainen oli pitkä pohdinta mystiikan ja  piisin "Näin sydämeeni joulun teen" suhteesta. Ylipäänsä ymmärrän nyt paremmin, mitä uskovaiset tarkoittavat, kun puhuvat mystiikasta. Moni muukin uskonnollinen ajatuskuvio selkeni.

Heinimäki sai kolmen sivun juttuun nivottua Jörn Donnerin, Juice Leskisen ja Gabriel García Márquezin ajatuksia elämästä, kuolemasta, elämisestä ja kuolemisesta. Tykkäsin.

Olen syvästi samaa mieltä Heinimäen kanssa siitä, miten suuri vaara on yhteiskunnan jääkiekkoistuminen:

Yhteiskunnan jääkiekkoistuminen tarkoittaa paitsi jatkuvaa "tiimin on sitouduttava menestykseen" -tyyppistä lässytystä työpaikoilla, myös epäonnistumisten selittämistä tuomaripelillä. Tai sillä, että vastustaja on hinttari.

Sen sijaan suhtaudun varauksella ajatukseen, että joulukalenterit, varsinkin suklaajoulukalenterit, olisivat syynä henkirikosten lisääntymiseen. Suklaan ystävälle tällainen ajatus on kertakaikkiaan mahdoton.

Laia Jufresa: Umami

Sain muutama päivä sitten luettua hyvän kirjan ja päätin kirjoittaa siitä. Viimeksi jotain samansuuntaista olen tehnyt lukioaikana nelisenkymmentä vuotta sitten. Ehkä on aika.

Ei sisällä juonipaljastuksia.

Jufresan esikoisromaani Umami kertoo pihapiiristä Mexico Cityssä 2000-luvulla. Vinksahtaneesti pihapiirin asunnot ovat nimetty perusmakujen mukaan.

Pihan ja maailmanmenoa tarkkailevat sekä lapset että aikuiset. Saako käyttää sanaa elämänmakuinen? Jufresa on mahduttanut teokseensa ehkä hieman liikaakin teemoja, mutta hyppelehtiminen asiasta ja ajasta toiseen ei ehdi häiritsemään, vaan vaatii palaamaan kirjaan joskus myöhemmin.

Kuolemaa käsitellään kivasti karnevalisoimatta suomalaisen painoksen pääkalloista huolimatta. Pihassa asuu gringa; Trumpin aikana helposti unohtuu, että raja vuotaa toiseenkin suuntaan. 

Jufresa on aiemmin julkaissut novellikokoelman El Esquinista, mihin voi tutustua täällä. Niminovelli löytyy myös englanniksi ja yksi novelli lisäksi hepreaksi.