Nemi:Voimanainen

 Vimanainen lupaa kovasti Nemin aikuistumista. Sitä ei koskaan tapahdu. Masi memo armeijaan ja kasvoi mieheksi, Aku Ankan beljenpojiat muuttuivat ipanoist teiniksi, mutta Nemon ja pysyy keskenkasisena goottiteininä.Voimaa löytyyvain Neminpoikaystävästä.

Rubiini-Amerikka

 Rucini on kovapintainen poliisi Chicagosta ja sekspommi, tottakai. Kyse kun on sarjakuvasta. Juonesta rai yrrmoista on turhs puhua. Rosvot saatiin kiinni ja piirtäjä sai piirtää mielin määrin tissejä. Ei minula miyään tissejä vastaan le, mutta jos luen tarina, odotan

mn löytäväni tainan.tissejä odotan löytäväni pornosta.

Saa niitä tisejä sarjakuvassa olla, kunhan on se tarinakin.

Poimupallo

 

Li Pong saapui töihin tapansa mukaan tunnin etuajasa. Tämä aamu oli kuitenkin poikkeus. Insinöörit ja mekaanikot ikuvar jo paikalla. Poimuhallissa kävi mahdoton ulina ja miehet kävelivät sinne tänne ikään kuin olisiva eksyneet. Pong ihmetteli, mistä onkyse ja Ming, hänen pomonsa kertoi, että koekäyttl aloitetaan tänään, kakasi viikkoa wetuajassa.

Pong katseli ikkunasta kiitoradalle teetä maistellen. Suuri hinausauto siirsi sylinterinmuotoista poimurengasta paikalleen uuren kehikon varaan, Herhiläismöineb lauma teknikoita kiirehtu kiinnittämäänisat toisiinsa. Yksittäinen mies kuljetti valkoista uknapalloa kottikärryllä kohti korjeaa rwlinettä, jolta mapallon onlisi tarkoitus lähteä toiselle manteeelle poimunopeudella. Pongin sydäb täyttyi yklpeydestä. ”Siinäs näette, amerikan pellet! Kyllä Kiinassa osataan.

Vihdoin kaikki on paikallaan. Poimusydön täjtäsi palloa kuin jättimäinen katapultti. Pomg latasi tarkistuslistan suurelle näytölle: Fuusioreaktori . Check, käynnistwttty jo aamuvarhain. Tähtäy ilmapalloon – check, Utagub ykdikkö – iousjelijat ovat valmiinaseuraaaan yhdysvaltojen mediaa. Pomg painoi surta käynnistysnappia. Fuusioreaktori vinkui yhä kimrämmin ja sekoittui poimusydämen virlä kime’mååään huutoon, joka laukesi sen käynnistyessä.Vlkoiista paloa ei näkynyt enää.

Aapeli: Pajupilli

 Aapelia luettiin koulussa ja lapsille ne ovatkin sopivia; hauskoja juttuja. Toki nässä pakinoissa myös  irvaillaanihmisille, ihmisille,, jotka ottavat itsensä liian vaavasti. Siis lähes kaikille.

Kokoelmlkaa nimipakinalla jokalkaa kuin paraskin sketsi. Mies tulee paikalle ja vaatimalla vaai, että uutaan pajupillistä. Miksipä ei? No siksi, että see ei ole vakavtai tärkeä asia. Paitsi että onhan se jos niin päätetään.

 

skeptikolle tuotti ,ielihyv'', etä kirjoittaja irvaili myös tieteenteijille Oli tarina miehestä, joka oli kirjoittanut oppaan aloitteleville tieeilijöille ja jkoululaisesta, joks ei kulemma uskonut kertomatauluun js halusi vspsutuksen siitä uskonnnvapauteen nojaten.

 

Näitä oli kiva lukea vaikka opettaja ei nyt käskenyt.Varsinkin hiljaisess baarissaSuosittelen.

 

 

Outsider: Huurteinen kuolema

Tämä novelli on extrana Seaflowerin kustantamassa Outsiderin sotaseikkailussa Petroskoin musta hämähäkki.

"..joka enemmän muistutti ikivanhaa muumiota, kuin elävää ihmistä. Arvasimme, että edessämme oli uuri tuo etsimämme kuuluisa kemisti ja salatietelijä di Doledo."

Huurteinen kuolema ei ole salapoliisikertomus, vaan scifiä tai kauhua. Alle 10 sivun novelli sijoittuu maailmansotien väliseen Ranskaan. Tarina sisältää sotilaita, poliiseja sekä hullun tiedemiehen. Loput saatte arvata tai mielummin lukea, jos satutte sen käsiinne saamaan.

Nautiskelijan kultainen kirja (toim. Juha LIndqvist)

"Rakastella
Unelmoida
Juopotella
Leikkiä
lintua ja kukkaa
ja kuolematonta
Joutilaan elämässä
sitä vasta kiirettä piisaa."

Tommy Tabermann


Inhoan aforismeja. Jos ne ovat hyviä, niin ärsyttää, että sen lukee niin nopeasti. Jos sitä ei ymmärrä, niin rupeaa miettimään, joskohan sitä on tyhmä. Jos ne ovat huonoja, niin ärsyttää muuten vaan. Aforismi vaatisi ympärilleen kertomuksen.

Ilmeisesti muut ovat eri mieltä kanssani, koska sain tämän lahjaksi ja tämä näyttäisi olevan jo toinen painos. Luin silti urhoollisesti kirjan läpi. Kuten nimikin antaa ymmärtää, kaikki aforismit tässä liittyvät johonkin nautintoon.

Outsider: Petroskoin musta hämähäkki

" 'Tämän me kostamme vielä. Lontoolaiset eivät ole saaneet kylliksi pommeja.' wehrmachtschwestwer sanoi vierelläni."

Petroskoin musta hämähäkki on Outsiderin uudempaa tuotantoa vuodelta 1961, jatkosodan aikainen sotaseikkailu ja vakoilutarina. Kuten kunnon agenttitarinassa, naiset ovat kauniita ja rosvot pahoja.
Tarina on monipolvinen ja kerronta kepeää ja siksi kirjaa on kiva lukea. Hieman tosin häiritsee se, että tässä natsit ovat hyviä ja venäläiset pahoja. No, Outsider oli tunnetusta IKL:n miehiä. Toisin kuin Karma-sarjassa, tässä se myös näkyy. Aikaa on kuitenkin kulunut jo 60 vuotta, joten olkoon se historiaa.

Kuten aina vanhoista kirjoista, haluan bongata vanhoja asioita. Vuonna 1961 kirjoitettiin vielä sabotaashi ja tupakkaa poltettiin koko ajan.

Outsider: Peli on menetetty

"Kun lisäämme vielä pigmenteeratuita lautumia kasvoihin, jonkun ihokasvin päälaelle, vahvan karvapeitteen rintaan, korkean kitalaen ja vilkkaan ihoverisuonien toiminnan, on meillä täydelliset psyykillisesti degeneroituneen henkilön tuntomerkit." 

Outsiderin Karma-sarja on takuuvarmaa tavaraa. Nämä ovat myös ihmeen hyvin kestäneet aikaa. Tämä salapoliisiromaani on vuodelta 1941. Kertomus sijoittuu aateliskartanoon, joten tämäkin vertautuu hyvin Agatha Christien kirjoihin. Kun kertomus etäännytetään lukijasta "jonnekin muualle", voi keskittyä itse tarinaan ja ihmisiin. Ja ihmiset nyt - valitettavasti - ovat kaikkialla samanlaisia pahiksia.

Itse tykkään bongata hassuja vanhanaikaisia sanoja ja vilahduksia maailmasta, mitä ei enää ole. Sellaisia kuin šaketti, tulensytytin tai musiikeri.

Käänteitä ja jännitystä riittää. Suosittelen.

Jaakko Heinimäki: Seitsemän syntiä

Tämä oli kolmas kirja, jonka Heinimäeltä luin. Aiemmissa kirjoissa epätasaisuus häiritsi, varsinkin Oudossa hartauskirjassa. Silti tykkäsin kovasti molemmista, varsinkin Vapahtajan varpajaisista. Tästä en oikein tykännyt. Synnit oli käsitelty asiallisesti, mutta niihin liittyvät tarinat tuntuivat jotenkin päälleliimatuilta ja jäin kaipaamaan niitä lukuisia timanttisia oivalluksia, joita kahdesta muusta kirjasta löytyi läjäpäin.

Oli tälläkin kirjalla hetkensä. Parhaimmillaan Heinimäki on kuvaillessaan Ylpeyden syntiä.

"Syöpää sairastavat lapset välineellistetään rekkitangoiksi täyteen pumpattuja omiatuntoja esitteleviin soul building -näytöksiin, hyvien ihmisten juhliin, joihin on lehtikuvaajia varten teetetty oikein suurennos shekistä, jossa on seitsemännumeroinen luku. Siis hei seitsemännumeroinen: nyt on kyse miljoonista."

Lauri Viita: Suutarikin, suuri viisas

"Toivoinko jotakin.
Enkö jo tiennyt,
kun aurinko nousi,
ettei se poista 
ollutta yötä.

Toivonko vielä.
Enkö nyt tiedä,
kun aurinko laskee,
ettei katoa
se, mikä oli.
Päivä on tullut."

En ole kauhean paljon lukenut runoja. Minä pidän enemmän siitä, että asiat sanotaan selvästi. Jos esittää asiansa niin kierosti, ettei sitä kukaan ymmärrä, niin pidän sitä enemmänkin vittuiluna. Tulinpa silti lukeneeksi tämän, sattuneesta syystä.

Kirjassa on pidempi osuus runoja ja lyhyempi osuus aforismeja ja afosiminoloisia pohdintoja. Runot ovat kauniita, se täytyy myöntää. Tosin vaikuttaisi siltä, että suuri osa on sanoilla enemmän sanoilla leikittelyä kuin jonkin kertomista. Sen valossa aforimiosuuden kolmas aforismi vaikuttaa omituiselta: "Mitä, puhuiko hän viittä kieltä! Entä oliko hänellä asiaa?"

Jo runo-osuus sai minut ajattelemaan, että oliko kaikissa jutuissa mitään tolkkua. Aforismiosuudessa oli jo selviä hullun houreita. Tarkistus Wikipediasta varmisti asian.

En osaa oikein päättää, suosittelisinko vaiko en. Lukekaa itse ja olkaa eri mieltä.

Hammubarin lait (suom.Armas Salonen)

Normaalisti kirja-arvostelut kirjoitetaan tuoreeltaan kirjan ilmestyttyä. Tämän kanssa olen hieman myöhässä; Codex Hammurabi ilmestyi n. 3780 vuotta sitten, suomennos 70 vuotta sitten ja itsekin luin kirjan jo viime vuonna.

Kun mainitaan Hammurabin laki, yleensä ihmisille tulee mieleen "silmä silmästä, hammas hampaasta", Nämä säännökset sieltä toki löytyvät, mutta hokema antaa täysin väärän kuvan lakikokelmasta. Laissa on 282 pykälää, joista vain 19 koskee kostamisoikeutta.

Itse lakiteksti on hakattu yli kaksimetriseen dioriittipaateen (dioriitti on erittäin kovaa), joten selvästikin aikoinaan on ajateltu, että lakia noudatettaisiin lähes ikuisesti. Se löydettin 1900-luvun alkuvuosina nykyisen Iranin länsiosasta muinaisesta Susasta (nyk. Shush).

Salonen selvittää johdannossa, millaisissa oloissa lakiteksti on syntynyt. Hammurabin aikana Babylon nousi kukoistukseen, kun hänen koulutettu virkamieskuntansa hoiti maan taloutta ja kuningas määräsi kanavaverkon sotien jälkeen korjattavaksi ja laajennettavaksi. Suurin osa lain pykälistä koskeekin maanviljelystä, kauppaa ja omistusta. Toinen tärkeä osa laista on perheoikeus. Rikosoikeus on oikeastaan vähän sivuosassa.

Hammurabin lait kivipaadessa Louvressa.
Kuvan lähde 

Hammurabin aikaan kansa oli jaettu kolmeen luokkaan; vapaat, joihin kuuluivat maanomistajat ja kuninkaan virkamiehet; puolivapaat, joihin kuuluivat työläiset sekä orjat. Toki orjillekin oli omat oikeutensa. Vaikka he olivat omaisuutta, he olivat kuninkaan suojeluksessa, kuten mikä tahansa valtakunnan kanava, pelto tai hopeakirstu.

Nämä eri luokat olivat lain edessä eri asemassa. Tyypillisesti vapaata kansalaista kohtaan tehty rikos rangaistiin kovemmin kuin puolivapaata tai orjaa kohtaan tehty. Avioliittoja sai solmia vapaasti eri luokkien välillä.

Johdanto antaa hyvän kuvan babylonialaisesta elämänmenosta, tosin hieman häiritsee kirjoittajan selvä kristillinen tausta ja halu mainita Raamatun tekstejä tämän tästä. Haloo! Hammurabin laki on 700 vuotta Raamatun vanhimpiakin tekstejä vanhempi. Mutta teksti on elävää tietokirjaksi.

Itse lakiteksti on esitelty sellaisenaan ja selitykset löytyvät kirjan lopusta, mikä tekee lukemisen miellyttäväksi.

Codex Hammurabi

Kunnon sanktiot

Lakitekstiä lukiessa ensimmäiseksi kiinnittää huomiota siihen, että moni pykälä on muotoa "Jos ... niin surmattakoon." Joistakin rikkomuksista määrättiin myös erityisiä tapoja ottaa nirri pois, kuten elävältä hautaaminen tai seivästäminen. Salonen huomauttaa, että kivittämistä ei mainita ehkä sen vuoksi, että Babyloniassa ei ole paljoa kiviä.

Toisaalta, heti ensimmäisissä pykälissä mainitaan, että syytökset on pystyttävä todistamaan (muuten surmattakoon). Tämä takuulla helpotti oikeuden jutturuuhkia

Tärkeät asiakirjat

Asiakirjojen tärkeys ilmenee heti seitsemännessä pykälässä. Jos tekee ostoksen ilman, että siitä tehdään asiakirjaa, niin ostajaa pidetään varkaana (ja surmattakoon). Kuittien tärkeys ymmärrettiin siis jo muinaisessa Babyloniassa. Kun seuraavan kerran myyjä tarjoaa kuittia, niin ei kannata ärsyyntyä vaan ajatella, miten kävisi Babyloniassa, jos ei ota kuittia. Pykälässä 128 todetaan, että jos mies ei ole tehnyt vaimonsa kanssa avioliitosta kirjallista sopimusta, niin hän ei ole miehen vaimo.

Reilu kansalaiselle

Vaikka rangaistukset olivatkin kovia, niin laissa on monia kansalaisille reiluja kohtia. Ryöstäjä toki surmattiin, jos saatiin kiinni. Muussa tapauksessa viranomaiset korvasivat pykälän 23 nojalla menetetyn omaisuuden täysimääräisenä. Jos siinä meni henki, niin pykälän 24 mukaan perhe sai korvaukseksi yhden minan (n. 505g) hopeaa.

Lainasta ei saanut periä sallittua enempää korkoa, muuten lainaaja menetti lainasumman. Myöskään kapakassa ei saanut periä ylihintaa, muuten kapakoitsijatar määrättiin hukutettavaksi. Laki tunsi myös ulosoton suojaosuuden: kyntöhärkää ei saanut ulosmitata velkojen peittämiseksi.

Nainen oli Babyloniassa miestä huonommassa asemassa, mutta ei suinkaan ilman ´lain turvaa. Jos mies lähti kotoa seikkailemaan kylille tai muille maille, oli naisella oikeus ottaa myötäjäisensä sun muut ja lähteä. Hammurabin laki tunsi myös avioehdon, tosin se koski vain velkoja.

Laki määrää myös rakennusmestarin surmattavaksi, jos hänen rakentamansa talo sortuu ja tappaa omistajansa. Ilman henkilövahinkoja selvisi korjaamalla tekemänsä vahingot. Sama koski laivanrakentajaa.

Kiva kirja, suosittelen. Vaikka onkin hieman kioskiromantiikkaa raskaampaa lukemista.

Douglas Adams: The Hitchhiker's Guide to the Galaxy

En muista tarkkaan, koska tutustuin eka kertaa Linnunradan Käsikirjaan, mutta hyvät muistot siitä jäi. Juontakaan en muistanut enää kovin tarkkaan, mutta toki epätodennäköisyysmoottorin ja luvun 42. Nyt tuli tilaisuus lukea teos alkukielellä.

Petyin sekä en pettynyt. Vuodet olivat muistot kullanneet. Jotenkin kuvittelin, että kirjasta löytyisi jotain syvällistä. Ei löytynyt. Toisaalta tarkemmin ajatellen ei sitä tainnut siellä olla ensi lukemallakaan. Kirjahan vaikuttaa siltä, että juttua keksitään sitä mukaa kuin sitä kirjoitetaan. Pää, häntä ja logiikka puuttuu, mutta mitäpä siitä. Ei niitä aina tarvita.

Pää ja häntä siis puuttui. Tämän vuoksi sitä on niin mukava lukea. Ei pitkästy. Nyt vuosien jälkeen vasta huomasin, kuinka paljon Batmud on lainannut Adamsilta, Damogranista lähtien. Nuorena en myöskään tajunnut, että tietokoneen itsemurha ei välttämättä ole omaperäinen idea. Martinsonin Aniarassa tietokone tappaa itsensä, kun on niin surullinen ihmisten puolesta. Adamsilla sen sijaan se on vain yksi naurettava juonenkäänne lisää.

Riemastuttavista jutuista mainittakoon todistus Jumalan olemassaolemattomuudesta, joka saa Jumalan häviämään, kun Jumala hoksaa pohtia tätä todistusta. Sekä epätodennäköisyysmoottorin lieveilmiö, mikä synnyttää hulvattoman suuren apinajoukon, joka haluaa esitellä kirjoittamansa Hamletin.

Niin, ei sitä juonta oikein löytynyt. Hyvän kirjan merkki on, että juonta ei muista, mutta opetukset jäävät mieleen. 42!

Enid Blyton: Viisikon uudet seikkailut

Luin kaikki Viisikot jo alaikäisenä, tietenkin.  Mieleen niistä on jäänyt hassuhkot seikkailut ja Pauli (joka oikeasti on tyttö) sekä hänen uskollinen koiransa Tim. Parhaiten mieleen on jäänyt se, että koskaan ei jännitys noussut niin korkealle, ettei olisi ehditty pysähtyä syömään.

Palasin nyt uudestaan Viisikon pariin ja luin 21-osaisen sarjan toisen osan "uudet seikkailut", kuten mielikuvituksen rajoja hipoen vihkonen on nimetty. Paulin isän Peterin salaiset paperit olivat hukassa (kyllä, vuonnakaan 1943 ei osattu ottaa varmuuskopioita), mutta Viisikko löysi paperit, paljasti rosvot ja Fanny-täti tarjosi ruokaa. Kaikki hyvin ja onnellisesti palasin lapsuuteen.

Ei suinkaan! Kirjassa on 153 sivua ja ruoka mainittiin ainostaan 25 sivulla. Hirveää, suorastaan nälkä tuli. Sitäpaitsi suklaa ja täytekakku puuttuivat tyystin!!! Takaisin aikuiseksi, siis.

Lohdutukseksi kakkua ja suklaata (kinuskikissa.fi)

Rosa Liksom: Väliasema Gagarin

"Yksi pisto, ja juhlasankari makasi valkoisessa lumessa liikkumattomana. Juhlavieraat riensivät ulos ja kerääntyivät verisen vanhuksen ympärille. Vanhin pojista kantoi ruumiin takaisin taloon ja emännät pesivät ja käärivät sen puhtaisiin vaatteisiin. Aamun myötä laulettiin ja tanssittiin, nyt ilman rumpuja, syötiin edellisen illan ruoantähteitä ja puhuttiin kauniita sanoja vanhasta vainajasta."

Hetken luin kirjaa tämän
veijarin vartioidessa.

Kirja alkaa lupaavan absurdisti: Juri Gagarin ryömii avannosta ulos ja lentää tiehensä.

Sama iloinen hupsuttelu vakavilla ja synkillä asioilla jatkuu loppuun saakka.

Väliasema Gagarin sisältää 41 Siperian ja Mongolian innoittamaa tarinanpätkää, joissa totuutta lienee lähinnä malliksi, jos sitäkään. Miksi pilata hyvä juttu logiikalla tai tosiseikoilla? Yhdessä tarinanpätkässä leski jää lukemaan iltaisin lehteä valonaan miesvainajansa luut. Mies kun kärsi eläessään luuvalosta. Skeptikko minussa kärsii, koska vitsi toimii vain muutamilla suomensukuisilla kielillä. Lukija minussa puolestaan nauttii.

En tiedä, mitä Liksom haluaa kertoa vai haluaako hän vain viihdyttää. Toisinaan todennäköisin selitys on oikea. Jospa hän vain on tollanen?

Alun lainauksessa toistuu sama teema kuin Jarkko Martikaisen runossa "rakkaus". Siinäkin vanhimman pojan tehtävä on tappaa isänsä, kun hän on tullut liian vanhaksi. Ehkä Martikainen on lukenut Liksomia, tai sitten juttu on lainattu jostain vieraasta, minulle tuntemattomasta perinteestä, mitä en googlettamalla tavoittanut.

Jarkko Martikainen 3.12.2016, Jyväskylä

Suosittelen. Paitsi, jos olet tosikko, niin suosittelen lämpimästi, jotta parantuisit moisesta vaivasta.

Outsider: Keskiyön murha

"Hieno keksintö tämä amerikkalaisten murtovarkaiden 'Universal'-koje. Avaa Yale-lukot kuin leikitellen... mahtaisikohan se tehota myös Abloy-lukkoihin..."

Toisin kuin aiemmin lukemani Vuorelan salaisuus, tämä outsider oli täysmittainen, vajaat 200 sivua. Tällä kertaa murha tapahtui lehden toimituksessa ja tälläkin kertaa kyseessä on selkeä whodunit-kertomus. Toki mukaan oli saatu niin maan alle kadonnut itävaltalainen väärentäjä, kokaiinin salakuljettajat kuin rakkauskertomuskin. Outsider myös häpeämättä rikkoo perinteisen kaavan, mutta enpä paljasta enempää. Lukekaa itse.

Kirja on julkaistu ensimmäistä kertaa vuonna 1941 ja tarjoaa arvoituksen lisäksi miellyttävän seikkailun vanhaan kieleen ja vanhoihin aikoihin. Puhutaan faneerista, diversikaupasta, razziasta ja murhan vaikutteista. Faneeriin voi ehkä törmätä länsirannikolla tai meän maassa, mutta tuskin razziaan. Googlatessani, mitä mahtaa tarkkaan ottaen tarkoittaa redaktööri, löysin uutisen, missä uusi tällainen oli palkattu Pohjois-Norjalaiseen lehteen. Usein unohtuu, että suomella on murteen ja sukulaiskielen välimailla karjalan ja meän kielen lisäksi kveeni.

Taisi olla juuri tällainen.

Lapsuusmuiston herätti maininta siitä, että päätoimittajalla oli Billnäs-kirjoituspöytä. Minullakin oli sellainen lapsena. Tammea, sanoi isäni. Siinä oli ovela lukitusmekanismi, missä alemmat laatikot avautuivat vain, jos ylinkin oli auki.

Tiesitkö muuten, että vuonna 1941 itsestään sammuva savuke oli vakio ja sammumaton uutuus?

Jaakko Heinimäki: Outo hartauskirja

 "Jos lajihygieniaa haluaa vaalia, kannattaa pariutua neekerin kanssa."

Aivan sattumalta melkein peräjälkeen sattui käsiini kaksi kirjaa, joissa käytetään nykyisin sopimattomaksi ajateltua sanaa. Ainakin vastaavia sanoja on vaarallista käyttää.

Aiemmin kirjotin Heinimäen toisesta pikkukirjasesta. Näissä molemmissa pikkupätkäkokoelmissa häiritsee epätasaisuus. Aivan kuin kirjailija ei olisi nähnyt tarpeeksi vaivaa, tai on ollut liian kärsimätön ja julkaissut kokoelmansa ennen kuin koossa on ollut tarpeeksi kunnon materiaalia.

Hartautta pitää ihan etsiä, outoutta on riittämiin. Ilmankos itse M. A. Numminen on kirjoittanut kokoelmaan esipuheen.

Huonoimmillaan pätkät ovat latteuksia, mutta parhaimmillaan syvällisiä pohdintoja uskon ja etiikan merkityksestä ja niiden suhteesta muuhun maailmaan tai vinoja huomioita ihmisten toimista. Taidanpa lukea häneltä kolmannenkin kirjan jonain päivänä.

Kirjoitukset ovat aakkosjärjestyksessä aavesärystä känniin ja laihasta yllätykseen. Vetoketjusta Heinimäki kirjoittaa: "Jotkut kristilliset piirit arvostavat vetoketjulla varustettua nahkakantaista Raamattua. Siitä minulla on freudilaisia ajatuksia."

Kuvitelkaa tohon nahkakannet ja miettikää Freudia tai sitten ei.

Ville Ranta: Kuningas menettää päänsä

Kristus: "Paskajärkeilyä!"

Ville Ranta on minulle aiemmin ollut tuttu Kirkko ja kaupunki -lehdestä Kyseinen lehti ei tietenkään minulle tule kotiin, mutta ystävälliset sielut jakavat Rannan pilapiirroksia facebookissa. Siksi osasin odottaa tältä sarjakuvaromaanilta kaikenlaista irvailua.

Tarina alkaa siten, että lohikäärme tuo pissikset, siis linnanneidot isällensä kuninkaalle linnaan. Jatko onkin sitten absurdimpaa. Seksiä ja väkivaltaa. Elleivät teemat olisi niin surullisia, voisi teosta sanoa riemastuttavaksi.

Lukekaa. Paitsi jos pelkäätte pahoittavanne mielenne.

Outsider: Vuorelan salaisuus

"Olin tavannut neekerin vain muutamia kertoja vaimonsa seurassa ja pidin häntä täysin  saamattomana. Tämä oli myös yleinen käsitys neekeristä."

Näin reilusti ollaan ennakkoluuloisia Outsiderin murhamysteerissä vielä vuonna 1993, jolloin tämä hieman alle satasivuinen kertomus julkaistiin ensimmäistä kertaa kirjana. Alkuperäistä julkaisuvuotta en lyhyellä googlauksella saanut selville, mutta luultavasti 40-luvulla, kuten muukin Karma-sarja. Kirjan alkupuolella mainitaan vuosi 1948.

Häpeillen tunnustan, että tässä tuli ehkä paikattua yksi aukko sivistyksestä. En nimittäin muista aiemmin lukeneeni yhtään Outsiderin eli Aarne Haapakosken tarinaa. Hän on tosin julkaissut juttujansa niin paljon ja eri nimillä, että en voi olla asiasta täysin varma.

Tämä siitä huolimatta, että olen kuullut hänen tuotannostaan lähinnä kehuja, Siksi odotin Vuorelan salaisuudelta paljon. Enkä turhaan. Perinteinen ja kepeä murhamysteeri omituisine henkilöhahmoineen ja yllättävine käänteineen. Suosittelen. Kirja vain loppui liian aikaisin kesken yövuoron.

Antje Windgassen: Diktaattorien naiset

 Diktaattorit ovat kiinnostavia, varsinkin, jos ovat jo syrjäytettyjä tai muuten historiaa. Kaikkein eniten pidän diktaattoreista, jotka eivät koskaan päässeet valtaan. Tämä kirja kertoo paitsi vaimoista ja naisystävistä, myös heidän diktaattoreistaan. Pääosassa toki ovat naiset. Jostain syystä diktaattorien miesystävistä on vähemmän juttuja.

Kirjassa esitellään naisia Stalinin, Mussolinin, Francon, Maon, Ceauşescun, Perónin, Honeckerin, Titon ja Milosevicin taustalla ja vierellä. Toisilla heistä oli oikeaa valtaa, toisilla ei.

Ei ehkä kuulu välttämättömään yleissivistykseen tietää näistä tarinoista. Kutsun näitä tarinoiksi, koska nämä naiset ovat eläneet ympäristöissä, joista luotettavaa historiankirjoitusta on vaikea laatia. Lisäksi tämän nimenomaisen kirjan anti historiankirjoitukseen lienee vaatimatonta. Kuten viitteistä ilmenee, osa kirjasta vaikuttaa referaatilta. Tekstikin on välistä kömpelön oloista. Tämä voi johtua kääntäjästäkin, mutta en aio etsiä saksankielistä alkuperäisteosta, jotta voisin jättää asian kuitenkin tarkistamatta: saksa ei suju tarpeeksi hyvin.

Jos jotain kirjasta haluaa oppia, se voi olla vaikka se, että liiallinen määrä valtaa turmelee myös lähipiirin. Suosittelen, jos haluaa lukea mustankepeitä tarinoita, muuten en suosittele.

Jaakko Heinimäki: Vapahtajan varpajaiset

Olen aiemmin tutustunut Heinimäen kirjoituksiin ja puheisiin maallisissa medioissa. Olen ihastellut hänen sujuvaa  ilmaisuansa ja inhimillisiä näkökulmiansa. Siksi tartuin tähän kirjaseen odotuksella.

Lyhyistä teksteistä koostuva "vapahtajan varpajaiset" on selvästi uskonnollinen julkaisu ja siksi paatuneen pakanan piti lukea tätä kieli keskellä suuta, jotta mitään olennaista ei jäisi huomaamatta ennakkoluulojeni vuoksi.

Koska en tunne modernia uskonnollista kirjallisuutta, Heinimäen pohdinnat ílmestyvät minulle tuoreina, vaikka ne eivät sitä olisikaan. Opettavainen oli pitkä pohdinta mystiikan ja  piisin "Näin sydämeeni joulun teen" suhteesta. Ylipäänsä ymmärrän nyt paremmin, mitä uskovaiset tarkoittavat, kun puhuvat mystiikasta. Moni muukin uskonnollinen ajatuskuvio selkeni.

Heinimäki sai kolmen sivun juttuun nivottua Jörn Donnerin, Juice Leskisen ja Gabriel García Márquezin ajatuksia elämästä, kuolemasta, elämisestä ja kuolemisesta. Tykkäsin.

Olen syvästi samaa mieltä Heinimäen kanssa siitä, miten suuri vaara on yhteiskunnan jääkiekkoistuminen:

Yhteiskunnan jääkiekkoistuminen tarkoittaa paitsi jatkuvaa "tiimin on sitouduttava menestykseen" -tyyppistä lässytystä työpaikoilla, myös epäonnistumisten selittämistä tuomaripelillä. Tai sillä, että vastustaja on hinttari.

Sen sijaan suhtaudun varauksella ajatukseen, että joulukalenterit, varsinkin suklaajoulukalenterit, olisivat syynä henkirikosten lisääntymiseen. Suklaan ystävälle tällainen ajatus on kertakaikkiaan mahdoton.